Olipa kerran kaksi poikaa, Pekka ja Kalle. Pekka oli aina auttamassa vanhempiaan, eikä koskaan tehnyt mitään pahaa. Kalle oli rasavilli ja teki kaikkea pahaa, mitä vain ikinä ehti.
Eräänä päivänä Pekka ajatteli, että Kalle saa enemmän huomiota kun hän tekee tuollaisia tuhmuuksia joihin vanhempamme puuttuu. Tämän ajatuksen johdosta Pekka sai idean, ”Minäkin alan tekemään tuhmuuksia kuten Kallekin”. Ja niitä Pekka teki ainakin yhtä paljon kuin Kallekin. Pekka rikkoi ikkunoita, heitteli posliini- ja lasiastioita lattialle, katkoi tietokoneiden johtoja ja teki kaikkea mahdollista tuhmaa. Jonkun aikaa tyhmän touhuja tehdessään Pekka tajusi, ”Ei tästä ole mitään hyötyä. En minä saa yhtään sen enempää huomiota, kuin Kallekaan”. Pekka tiesi tehneensä erittäin tyhmiä asioita ja katui niitä.
Mutta eräänä tiistaina Pekka päätti hyvittää tyhmät tekonsa. Hän valmisti koko suvulle maukkaan uunilohen, jonka ”kaveriksi” hän valmisti lohkoperunoita. Hän teki myös kolmea erilaista salaattia ja kahta erilaista leipää. Pekan valmistamasta ateriasta löytyi myös margariinia, kinkkua, juustoa, kurkkua, paprikaa ja tomaattia leivän päälle laitettavaksi. Kun hän oli saanut ruoan valmiiksi hän kattoi pöydän kauniisti ja sytytti kynttilöitä tekemään ruokailusta tunnelmallisempaa. Kun ateria oli valmis hän kutsui koko suvun heidän kotiinsa syömään maittavaa ateriaa. Pekan sukulaiset olivat ihmeissään, ”Sinäkö olet tehnyt tämän kaiken”? Pekka vastasi useaan kertaan, ”Kyllä, minä olen tehnyt ihan kaiken. Kaiken lisäksi olen tehnyt kaiken yksin, ilman apua”. Sukulaiset hämmästyivät vielä enemmän. ”Käykää pöytään ja maistakaa”, sanoi Pekka. Sukulaiset suorastaan ampaisivat ruokapöydän ääreen maistamaan, kuinka hyvää ruokaa Pekka oli heille valmistanut.
Sukulaiset olivat saaneet vatsansa täyteen Pekan maukasta ruokaa ja he olivat lähdössä omiin koteihinsa. Silloin Pekka käski heidän vielä istua, sillä hänellä olisi jotain tärkeää asiaa koko suvulle. Niimpä sukulaiset jäivät vielä istumaan ja kuuntelemaan mitä Pekalla oli asiaa.
”Rakkaat sukulaiset,
Minä olen viime aikoina käyttäytynyt erittäin tuhmasti. Koin, että tuhmia tekevä veljeni huomioitiin paremmin kuin minut. Joten päätin sitten, että minäkin alan tekemään tuhmuuksia. Kuitenkin muutama päivä sitten tajusin tehneeni suuren virheen, kun aloin tekemään tuhmia asioita. Tästä syystä halusin valmistaa teille päivällisen anteeksipyynnöksi asiattomasta käytöksestäni.”
”Saanko minä anteeksi tuhmat tekoni”? Pekka kysyi vaisulla ja hieman surullisella äänellä. ”Totta kai saat!” huusivat Pekan sukulaiset yhteen ääneen. Pekan ilme muuttui heti iloisemmaksi. Pekan äiti ja isä syöksyivät Pekan luokse halaamaan häntä. ”Voi Pekka, ei sinun olisi tarvinnut näin suurta anteeksipyyntöä tehdä” sanoi Pekan äiti. ”Mutta, mutta…” Pekka yritti sopertaa, mutta äiti keskeytti hänet. ”Ei mitään muttia. Sinä olet tehnyt meille niin mahtavan päivällisen, että tämän parempaa kiitosta ei olisi voinut odottaakkaan”, äiti sanoi.
Sukulaisten lähtiessä kotiin jokainen tuli halaamaan Pekkaa ja kiittämään erinomaisesti valmistetusta päivällisestä. Pekalle tuli hyvä mieli, eikä hän enää tämän jälkeen tehnyt pahoja asioita.
Mikä mahtaa olla tämän tarinan opetus?
Tarinan opetus: Pyydä anteeksi, jos olet tehnyt jotaikin väärää tai tuottanut toiselle tahallaan tai vahingossa pahan mielen.
Tarinan on keksinyt ja kirjoittanut Ylläpito. Ethän siis kopioi tarinaa ilman minun lupaani. Jos tahdot kopioida tarinan, ota yhteyttä foorumi.yllapito@live.fi.
Erittäin hyvä.Päiväkodissa pitkään töissä olleena tiedän, että tuo väärillä keinoilla huomion hakeminen on oikeasti yleistä, minkä syytä voi hakea vaikka nykyisestä kiireisestä elämäntavasta.
Ylläpito vastaa: Totta puhut Päivi! Huomiota haetaan nykyisin monella erilaisella keinolla ja tässä tarinassa on esitetty vain yksi niistä.